Mitä sitten pitäisi tehdä ja kuinka auttaa perhettä, jossa lapseen kohdistuu väkivaltaa tai laiminlyöntiä? Väkivallan ja laiminlyönnin keinot kasvatuksessa eivät vähene ainoastaan kieltämällä ja karsimalla haitallisia tekoja. Samanaikaisesti tulee lisätä ja vahvistaa myönteisiä ja lapsen kannalta turvallisia vuorovaikutuksen elementtejä.
Tähän nelikenttään on koottu niitä asioita, jotka vahvistavat myönteistä ja kannustavaa kasvatusta sekä lapsen turvallista kehitystä. Jäsennys toimii vastapuolena luvussa 1.1 esitellylle ”Väkivalta ja laiminlyönti kasvatuksessa” nelikentälle.
Lapsen ja aikuisen välisen myönteisen vuorovaikutuksen vahvistamisessa on tärkeää
Lisätietoa ilmiöstä saat klikkaamalla kutakin laatikkoa.
Kuvaa lapsen ja lapselle läheisen aikuisen välisiä tapahtumia / tilanteita
Kuvaa lapsen ja lapselle läheisen aikuisen välistä suhdetta ja vuorovaikutusta
Click on the boxes for more information.
Describes events / situations involving a child and a close adult relative
Describes the relationship and interaction between the child and a close adult relative
Painettuja nelikenttä-kortteja voi tilata maksutta sähköpostitse toimisto@etkl.fi
Alla malli kortista:
Jokainen lapsi tarvitsee aikuisen ohjausta, sääntöjä, neuvoja ja rajoja kokeakseen olonsa turvalliseksi. Kannustava kasvattaja asettaa rajat ja ohjaa lasta selittämällä, perustelemalla ja neuvottelemalla. Pienellekin lapselle on tärkeää kokea tulevansa kuulluksi ja saada ilmaista oma mielipiteensä häntä koskevissa tilanteissa. Johdonmukaisesti ja selkeästi asetetut sekä perustellut ja valvotut rajat vapauttavat lapsen tutkimaan maailmaa ja oppimaan syy-seuraussuhteita turvallisesti.
Kannustava kasvattaja tiedostaa, että lapsi vasta opettelee asioita ja tarvitsee aikuista rinnalleen – myös silloin kun lapsen käytös herättää aikuisessa vaikeita tunteita. Lapsen kasvuun kuuluvat asioiden opettelu, maailman tutkiminen, erehtymiset ja virheet. Kun lapsi kiukuttelee ja haastaa, kannustava kasvattaja kykenee katsomaan lapsen käyttäytymisen taakse ja näkee siellä lapsen tarpeen; nälän, väsymyksen, tarpeen päästä syliin, saada lohtua tai olla yhteydessä aikuiseen ja vastaa lapsen tarpeeseen.
Aikuisen on tärkeä tiedostaa, että lapsi ei tahdo pahaa tai vahingoittaa. Samaan aikaan on kyettävä näkemään, että myös aikuisen omat tunnetilat vaikuttavat niihin tulkintoihin, joita hän lapsesta tekee. Esimerkiksi nälkäisenä ja väsyneenä työpäivän jälkeen lasten äänekkäät leikit saattavat aiheuttaa närkästystä kun taas levänneenä sama tilanne tuntuu iloiselta lasten leikiltä.
Aikuisen ja lapsen välisessä yhteydessä ja viestinnässä lapsen kokemusta luovat samanaikaisesti monet aistimukset, kuten katse, kosketus ja ääni. Niiden avulla lapsi saa ympäristöstään signaaleja joko turvasta tai turvattomuudesta. Hellä ja lämmin kosketus, silittely ja sylissä pitäminen sekä katse tai äänensävy, joka viestittää hyväksyntää, iloa, kannustusta ja rohkaisua toimivat lapsen ”turvasatamana” ja rauhoittavat lasta. Ne välittävät lapselle yhdessä jaettua kokemusta, tunnetta ja yhteistä ymmärtämystä. Se, miten lapsen kanssa ollaan vaikuttaa syvällisesti lapsen minäkäsitykseen eli siihen, millaiseksi lapsi itsensä kokee.
Lapsen fyysisiin tarpeisiin vastaaminen on lapselle elintärkeää. Pienen lapsen kasvattajan on kyettävä asettamaan lapsen tarpeisiin vastaaminen etusijalle omiin tarpeisiinsa nähden. Hyvän hoidon kannalta on oleellista vastata lapsen tarpeisiin ikäkauden ja kehityksen vaatimalla tavalla. Lapsen tulee saada riittävästi ja riittävän monipuolista ruokaa sekä säännöllinen ja ennakoitava ateriarytmi. Hän tarvitsee säähän ja vuodenaikaan nähden sopivan vaatetuksen sekä riittävän hygieniatason ylläpidon. Lapsen asuinolosuhteiden tulee olla terveet ja asianmukaiset, lapselle pitää mahdollistaa koulutus ja hänen tulee saada terveyden- ja sairaanhoitoa.
Lasta on suojeltava mahdollisilta ympäristön vaaroilta ja häntä on samanaikaisesti tuettava ja kannustettava liikkumaan lapselle ominaisella tavalla. Utelias ympäristön tutkiminen, leikki, riehuminen ja itsensä ilmaiseminen erilaisin keinoin tukevat lapsen hyvää kehitystä. Oman kehon kautta koetut aistimukset ovat lapsen motorisen kehityksen perusta.
Lapsi tarvitsee ikätasonsa mukaisesti erilaisia virikkeitä sekä mahdollisuuksia tutustua erilaisiin ympäristöihin ja harjoitella uusia taitoja. Lapsen luontaista kiinnostusta ja uteliaisuutta tutustua uusiin asioihin ympäristössään tulee tukea.
Vastavoima lapseen kohdistuvalle henkiselle väkivallalle on turvallinen aikuisen läsnäolo ja lapsen myönteinen kohtaaminen. Kannustava kasvattaja on kiinnostunut lapsesta ja lapsen aloitteista. Hän kuulee ja katsoo lasta sensitiivisesti, herkin korvin ja silmin. Aikuinen virittäytyy lapsen tunteisiin ja kokemuksiin ja tavoittaa ne empaattisesti. Näin aikuinen auttaa lasta kokemaan olevansa hyväksytty ja arvostettu.
Kaikissa ihmisten välisissä suhteissa tulee aika-ajoin säröjä, niin myös lapsen ja aikuisen välillä. Tällöin kannustava kasvattaja korjaa särön ja huolehtii hyvän vuorovaikutuksen jatkumisesta ja myönteiseen tunnetilaan palaamisesta. Kannustava kasvattaja asettuu kuuntelemaan lasta ja aidosti kuulee, mitä lapsi haluaa kertoa. Etenkin kiireisissä tilanteissa ja oman tunnekuohun vallassa aikuiselta voi vaatia tietoista ponnistelua asettua rauhassa lapsen kertoman äärelle ja kuulla lasta. Omalla toiminnallaan aikuinen toimii lapselle esimerkkinä hyvästä ja turvallisesta kohtaamisesta.
Kun aikuinen kuulee ja ymmärtää lapsen tarpeen ja tunteen, hänellä on mahdollisuus antaa sanoja lapsen kokemukselle, nimetä tunteita ja tutkia yhdessä lapsen kanssa miten tunteet tuntuvat kehossa. Tärkein viesti on, että kaikki tunteet ovat sallittuja ja oikeita eikä niitä tarvitse välttää tai mitätöidä. Voimakkaan ja vaikean tunnekuohun keskellä lapselle oleellista on saada lohtua ja empatiaa kosketuksen, äänen ja katseen kautta. Harmituksen, kiukun tai muun ikävän olon jälkeen lapsi tarvitsee kannustusta ja rohkaisua mennä eteenpäin.
Pienen lapsen tunnekokemukset ovat kokonaisvaltaisia, voimakkaita ja ne valtaavat lapsen koko mielen ja kehon. Lapsen kehityksen keskeinen tehtävä onkin tunteiden ja oman toiminnan säätelyosaamisen kehittyminen. Tähän jokainen lapsi tarvitsee turvallisen ja hyvän säätelyosaamisen omaavan aikuisen tukea.
Lapsen valpastumis- eli stressijärjestelmä aktivoituu jatkuvasti hänen kohdatessaan uusia, ennen kokemattomia, äkillisiä tai voimakkaita aistiärsykkeitä. Säätelyjärjestelmän aktivoituminen ei sinällään ole hyvä eikä paha asia. Valppaana oleminen mahdollistaa ympäristön tarkastelun, uuden oppimisen ja yhteyden hakemisen toisiin ihmisiin. Lapsen kannalta haitalliseksi tilanne muuttuu silloin, kun hän jää voimakkaan stressireaktionsa kanssa yksin eikä hänellä vielä ole kykyä rauhoittaa itseään.
Lapsen kyky säädellä omia tunteitaan ja toimintaansa kehittyy kasvun myötä vähän kerrassaan, hyvässä vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa. Kannustavan kasvattajan keskeinen tehtävä onkin tukea lapsen mielen hyvinvointia vahvistamalla lapsen säätelykyvyn kehitystä.
Myönteinen ja turvallinen tunnesuhde on vastavoima lapsen henkiselle laiminlyönnille. Tällöin lapsen ja hänelle läheisen aikuisen välistä suhdetta ja jokapäiväisiä kohtaamisia leimaavat läheisyys, lämpö ja ilo. Aikuinen on tunnetasolla lapsen saatavilla ja hänen suhtautumisensa lapseen on lähtökohtaisesti myönteinen. Kannustavassa vastavuoroisessa suhteessa aikuinen reagoi esimerkiksi lapsen itkuun nopeasti, ottaa lapsen syliin ja vastaa myönteisesti lapsen aloitteisiin. Aikuinen on halukas ja kykenevä jakamaan lapsen tunteita ja kokemuksia ja on lapsen käytettävissä esimerkiksi silloin, kun tämä tarvitsee lohtua tai haluaa jakaa onnistumisen tai ilon kokemuksia.
Aikuinen huomioi lapsen kanssa ollessaan ja toimiessaan, että vuorovaikutus on sopivaa lapsen ikään ja kehitykseen nähden. Aikuisen vaatimukset ja odotuksen lapsen toimintaa kohtaan huomioivat lapsen iän ja kehityksen mahdollisuudet. Aikuinen tunnistaa lapsen yksilölliset rajat ja tiedostaa, että lapsi on oma ainutkertainen persoonansa ja erilainen kuin esimerkiksi vanhempi itse tai lapsen sisar. Kannustava kasvattaja antaa tilaa lapsen toiminnalle ja yksilöllisten kokemusten rakentumiselle eikä ole esimerkiksi tungetteleva lasta kohtaan. Kannustava kasvattaja kykenee tukemaan lapsen hyvää sosiaalista kehittymistä, kuten liittymistä kaverisuhteisiin, leikkeihin ja lapsiryhmiin. Kannustavaa lapsen ja aikuisen välistä suhdetta kannattelee ilo lapsesta ja hänen kanssaan olemisesta. Yhteiset jaetun ilon kokemukset toimivat lasta suojaavina tekijöinä kasvun haastekohdissa läpi koko elämän.
Lapsen ja hänelle läheisen aikuisen välistä hyvää vuorovaikutusta kuvaa aikuisen kyky kantaa mielessään lapsen mieltä. Tämä tarkoittaa, että aikuinen tavoittaa ja pohtii lapsen tunteita, ajatuksia, tarpeita ja tavoitteita. Samanaikaisesti aikuinen tarkastelee myös omia tunteitaan ja ajatuksiaan sekä sitä, miten ne vaikuttavat vuorovaikutukseen arjen eri tilanteissa lapsen kanssa. Tätä aikuisen kykyä kutsutaan mentalisaatiokyvyksi.
Kannustava vuorovaikutus rakentuu ICDP (International Child Development Programme) – ajattelun mukaisesti kolmeen toisiaan täydentävään aikuisen ja lapsen väliseen vuoropuheluun; tunnepohjaiseen, merkityksiä luovaan ja säätelevään dialogiin. Kannustavassa vuorovaikutuksessa keskeistä on sen myönteinen ja empaattinen perusvire. Yhtenä pohja-ajatuksena on huomata, kuinka suuri merkitys on sillä, minkälaisena aikuinen näkee lapsen: se miten määrittelemme lapsen, vaikuttaa siihen, miten häntä kohtelemme. Kolmen dialogin avulla avataan aikuisen erilaisia tapoja olla vuoropuhelussa lapsen kanssa.
Lähde: Karsten Hundeide 2017: Kannustava Vuorovaikutus käytännössä. ICDP-ohjelman toteutus. ICDP Suomi ry.